Lentoyhtiö on aina valmis

Finnairissa paneudutaan häiriötilanteisiin huolella.

Meksikosta lähti viime viikolla leviämään ärhäkkä sikainfluenssavirus. Maailman lentoasemilla ryhdyttiin välittömästi toimenpiteisiin. Myös Finnairissa käynnistyi nopeasti työryhmä, valmiina toimimaan viranomaisten ohjeiden mukaan.

Finnairissa on ympärivuorokautinen valmiustila erilaisten poikkeustilanteiden varalta, sillä lentoliikenne toimii ympäri maailmaa 24 tuntia vuorokaudessa.

Finnairin hermokeskus on Network Control Center, liikenteen ohjauskeskus, joka tekee päätöksiä, koordinoi toimintaa ja pitää yhteyttä lentokoneisiin kaikkina aikoina. Tämän lisäksi Finnairissa on pysyvä valmius perustaa poikkeustilannetyöryhmä, jonka jäsenillä on kirjaimellisesti laukut aina pakattuna.

Oli tilanne mikä tahansa, lentoyhtiö on aina valmis. Koska mahdollisten häiriötilanteiden skaala on laaja, poikkeustilannetyöryhmään kootaan aina kunkin tilanteen vaatimuksen mukaisesti yhtiön parhaat asiantuntijat ja lisäksi käytetään ulkopuolisia yhteyksiä. Lentoyhtiöiden pelikenttä on kansainvälinen, joten vuorovaikutus on erityisen tiivistä oman allianssin kanssa eli oneworld-yhtiöiden kesken. Useat tilanteet koskettavat kaikkia kansainvälisiä lentoyhtiöitä, joten yhteisten pulmien ääressä tehdään yhteistyötä koko globaalilla lentoyhtiörintamalla. Vaikka kaupallisesti kilpailtaisiin, poikkeustilanteissa kaikki puhaltavat yhteen hiilen ja jakavat tietoa.

Sikainfluenssatiedon levitessä ryhdyttiin maailman lentoasemilla välittömästi toimiin taudin leviämisen estämiseksi. Lentoasemat Aasiassa aloittivat SARSin aikana tutuiksi tulleet kuumemittaukset. Useilla asemilla vaaditaan matkustajia ja miehistöjä täyttämään terveystietolomake. Finnairiin on toimitettu lomakkeita jaettavaksi jo Suomessa tai viimeistään lentomatkan aikana. Uusia päivityksiä eri maiden toimenpiteistä saadaan jatkuvasti ja niistä kerrotaan lentojen matkustajille.

Infektiotilanteisiin Finnair on hyvin valmistautunut, koneissa on infektiokitit sekä kasvomaskeja ja toimintamallit mahdollisessa infektioepäilyssä on suunniteltu yhdessä viranomaisen kanssa.

Sikainfluenssatiedon saapuessa Finnairissa käynnistyi nopeasti poikkeustilannetyöryhmä, johon koottiin lääketieteen ja turvallisuuden asiantuntijoita arvioimaan tilannetta, valmiina toimimaan yhteistyössä viranomaisten kanssa.

Työryhmä on kokoontunut päivittäin, seurannut silmä tarkkana tilanteen kehittymistä ja päivittänyt viranomaisilta saatuja ohjeitahenkilöstölle. Koska tämän kaltaiset tilanteet ovat viestinnän osalta pitkälti viranomaisvetoisia, Suomessa tilanteen valvonta on STM:n (Sosiaali- ja terveysministeriö) ja THL:n (Terveyden ja hyvinvoinninlaitos) vastuulla. Kansainvälinen ilmailukuljetusliitto IATA puolestaan päivittää jatkuvasti toimintaohjeita lentoyhtiöille.

THL on julkaissut matkustajille tiedotteita ja avannut puhelinpalvelulinjan, joista saa tietoa tartuntavaaran vähentämiseksi sekä ohjeita siitä, miten matkalla tulee toimia. Finavia jakaa tiedotetta Helsinki-Vantaan terminaalien esitetelineissä, neuvontapisteistä ja transfer-tiskeillä.

Myös ulkoministeriö päivittää sivuillaan matkustustiedotteita sekä tietoa influenssasta. Lisätietoa aiheesta löytyy myös WHO:n sivuilta.

Yhteistyö on laajaa, kansainvälistä ja nopeaa. Kaikkiin orastaviin tilanteisiin paneudutaan Finnairissa huolella ja niihin suhtaudutaan vakavuudella, kunnes riittävästi tietoa on koottu johtopäätöksiä varten. Siihen voivat asiakkaamme luottaa.

Senja larsen

Finnairin viestintäpäällikkö

Leave a Reply (ohje)