Kaikesta tingitään, paitsi laadusta

lightsLama on iskenyt lentoyhtiöihin kovalla kädellä. Kaikki laativat parasta aikaa selviytymissuunnitelmia, joita voisi kutsua myös kriisisuunnitelmiksi. Finnair ei ole poikkeus.

Houkutus karsia palveluja olisi suuri. Jokainen säästetty euro on merkityksellinen. Finnairin johto ja henkilöstö ovatkin jatkuvasti vertailleet erilaisia uusia tapoja tuottaa lentopalveluja edullisemmin, mutta silti laadukkaasti.

Vaikeasta markkinatilanteesta huolimatta Finnairissa on vakaasti päätetty, ettei asiakaspalvelusta tingitä. Mikäli säätöjä tehdään, vaikutukset eivät saa näkyä asiakkaille.

Finnair on kansainvälisen Skytrax-laatuluokituksen mukaisesti Pohjois-Euroopan ainoa neljän tähden palveluyhtiö ja aiomme tähtemme kunniakkaasti kantaa. Pettymyksiä vältämme viimeiseen asti, keskittyen toimiviin palvelukokonaisuuksiin. Ainoastaan sillä tavoin voimme varmistaa, että asiakkaat luottavat yhtiöön jatkossakin.

Vuoden 2009 loppuun mennessä Finnair on käytännössä uusinut kaukoreittien laivastonsa uusilla Airbus A340- ja A330 -koneilla. Euroopan ja kotimaan -lennoilla puolestaan on käytössä uudet viimeisimmän sukupolven Embraer-suihkukoneet.

Uusien lentokoneiden avulla ympäristörasitus pienenee jatkuvasti, ja on jo nyt monia kilpailijoita huomattavasti vähäisempää. Uusissa koneissa on uudet valoisammat matkustamot. Kaukoreittien bisnesluokka uusitaan entistäkin mukavammaksi marraskuusta lähtien sitä mukaan, kun uusia A330-koneita saapuu palvelukseen.

Uskomme Eurooppa-Aasia markkinan olemassaoloon ja matkustustarpeen jatkuvaan kasvamiseen, kunhan nykyinen kysyntätilanne elpyy. Finnairin palvelua on yhä useammin mukava liittymälento Euroopasta, jota seuraa nopea mannertenvälinen via.Helsinki-jatkolento Aasiaan, tai päinvastoin.

Lentoaika Koreaan on Helsingistä vain vähän yli kahdeksan tuntia, Kiinaan hurautetaan seitsemässä tunnissa ja Intia on lähellä: vain noin kuuden tunnin lentomatkan päässä.

Lentohinnoilla emme kikkaile. Lipun hintaan kuuluu Finnairilla myös välipala tai ateria ja ruokajuoma, joita voi lisämaksusta täydentää kuohuviinillä, liköörillä tai väkevillä juomilla.

via.helsinki -palvelukonsepti paranee entisestään joulukuun 11. päivä kun uusia via.spa-kylpylä avataan ja via.lounge-palvelukokonaisuus tulee Helsingistä lähtevien tai konetta vaihtavien asiakkaiden käyttöön. Elokuun 27. päivä avataan ensimmäinen osa matkustajaterminaalilaajennuksesta. Tällöin saadaan käyttöön My City Helsinki -ravintolamaailma, ja terminaalin uudet myymälät sekä hienot turvatarkastustilat parantavat konetta vaihtavien asiakkaiden palvelutasoa.

Laatua on sekin, että Finnair ja oneworld-yhtiöt keskittävät palvelunsa Helsinki-Vantaan “pääterminaaliin” T2 tulevan elokuun 5. päivä. Välimatkat puolittuvat ulko-ovelta lähtöportille, samoin tämä merkitsee sujuvampaa matkatavarakäsittelyä.

Finnair seuraa asiakastutkimuksen menetelmin ja palautejärjestelmien avulla jatkuvasti asiakastyytyväisyyttä. Meillä on työvälineenä liikennevalot, jotka kertovat selkeästi ne palvelumme osa-alueet joissa kaikki on hyvin, missä tarvitaan huomiota ja edellytetään kehitystyötä. Valot näyttävät rohkaisevasti runsaasti vihreää.

Finnairilaiset tekevät parhaansa asiakaspalvelun toimivuuden eteen. Paras kiitos työllemme on asiakas, joka palaa uudelleen sinivalkoisille siiville.

Markku Remes

6 Responses to “Kaikesta tingitään, paitsi laadusta”

  1. Finnair on todellakin laadukas lentoyhtio ja silla on yleensa mukava lentaa. Mielestani eras ongelma kaukoreiteilla on kuitenkin vaihtoehtojen vahyys. Naina aikoina on hyvin vaikea perustella business-luokan lipun ostoa, ja joka toinen viikko mannerten valilla matkustavana vastaavasti kaipaisi hieman enemman tilaa ja istuinmukavuutta kuin nykyinen turistiluokka tarjoaa. Nainollen jokin Premium Economyn kaltainen tuote olisi ainakin allekirjoittaneelle ihanteellinen vaihtoehto. Nykyisin tulee kaytettya varsin paljon BA:ta tasta nimenomaisesta syysta — ja pian jopa Air Francea, joka myos lanseeraa Premium Economyn.
    Sen sijaan taman kevaan kaltainen hintakampanja, jossa tayden turistin hinnalla paasi businekseen, oli mielestani erinomainen.

  2. Tervehdys Teijo,

    kiitos kannustavasta mielipiteestäsi palvelumme laadusta.

    Olemme usein pohtineet esittämäsi kaltaisen väliluokan perustamisen mielekkyyttä ja kannattavuutta. Lopputulemana olemme tähän saakka todenneet, että suomalaiseen elämäntyyliin kuuluu mutkattomuus ja konstailettomuus.

    Siispä selkeä tarjouksemme on bisnesluokan miellyttävä tila, palvelu ja tilavat vuodeistuimet sekä turistiluokan mukavat istuimet, runsas viihdetarjonta, virtalähteet läppäreille ja sujuva palvelu.

    Hintatarjouksia asiakkaamme saavat jatkossakin eri matkustusluokkiin, toisaalta Finnair Plus -jäsenet voivat sujuvasti ostaa vaikka heti matkustusluokan korotuksen vain 50000 pisteellä/suunta (Delhin lentojen vastaava tarjous vain 30000 pistettä).

    Koska matkustat paljon eri kohteisiin kauniilla planeetallamme on oneworld-kumppaneidemme täydentävä palvelutarjonta suunniteltu juuri sinua varten. BA/JL/QF ainakin tarjoavat toivomasi Economy Plus -tuotteen jo tällä hetkellä.

    oneworld Visit Pass -liput, Circle trip -liput ja Explorer-liput tarjoavat joustavia ja edullisia matkamahdollisuuksia kaikilla mantereilla. http://www.oneworld.com

    Terveisin,

    Markku Remes

  3. Haluaisin antaa kiitokseni hyvästä laadusta ja palvelusta. Matkustin syntymäpäivieni kunniaksi ystäväni luokse New Yorkiin toissa viikolla. Matkan kruunasi pisteupgrade businekseen. Täytyy sanoa, että oli mahtava kokemus; en ollut ennen Finskillä mennyt lätäkön yli busineksessä. Vasta noin kaksi viikkoa vanha A 330 oli mahtava. Kaiken kaikkiaan itse palvelu ja yleensäkin “skandinaavinen tyylikkyys” oli hienoa. Matka siis alkoi todella hyvissä fiiliksissä, kiitos erityisesti mukavalle matkustamohenkilökunnalle!
    Paluumatka, vaikkakin uuden koneen penkki ja viihdetarjonta upeita olivatkin, turistissa oli “paha down grade”. Silloin päätin, että jos vain mahdollista, en pitkiä lentoja tee muuta kuin busineksessä, jos kukkaro antaa myöden…
    Tosin paluumatkalla pisteet keräsi lentoemäntä, joka “äidillisen lempeästi” mutta tyylikkäästi piti tilanteet hallussa ja teki matkasta mukavan, ehdimme nousujen ja laskujen aikana jutella mukavia, koska hänen istuimensa oli vastapäätä minua.

  4. Haluaisin myös ehdottaa, että Finnair ainakin kokelisi SAS-tyyppistä Economy Extra-palvelua pitkillä lennoilla. Eli busineksen penkki, mutta economyn tarjoilu. Varsinkin omalla rahalla maksavalle voisi olla mukava vaihtoehto. Nimimerkillä: pitkät jalat

  5. Hyvä Jussi Niemelä

    Kiitos paljon Airbus A330-terveisistäsi JFK-lennolta. On tosi mukavaa, että bisnesluokkamme yllätti sinut positiivisesti.

    Laitan saman tien kiitoksesi lentojesi matkustamohenkilökunnalle iloiseksi rohkaisuksi jatkaa samalla hyvällä mallilla.

    Y Plus/Ekstra-kysymykseen vastailinkin jo Teijolle, ja tilanne on kannaltamme toistaiseksi pysynyt samana.

    Parhain viikonlopputerveisin,
    Markku Remes

  6. Hei Markku,

    Mitä tapahtui puheille että säästöt eivät näy asiakkaille? Nyt kuitenkin viinit ja oluet tulevat maksullisiksi euroopan economy:ssa.

    Parhain terveisin
    Timo Pukonen

Leave a Reply (ohje)