(Lue uusin blogi Ritva Wächteristä täältä)
Amerikkalaiset laskeutuivat kuuhun kesällä 1969, samoina aikoina kun Finnair teki oman uuden aluevaltauksensa 40 vuotta sitten: valtavan hypyn Atlantin yli.
Finnair halusi saapua Amerikkaan ikimuistoisen näkyvästi. Yhtiö viritti koko koneistonsa valmistelemaan kaikkien aikojen tyylikkäintä kokonaisuutta. Kansakunnan eturivin muotoilijat otettiin mukaan suunnittelemaan palvelua, asuja, posliineja, tekstiilejä ja laseja. Alkoi lentoyhtiömaailmassa ainutkertainen näyttäytyminen, jonka tavoitteena oli tuoda Suomi ja sen kulttuuri maailmankartalle.
Ensimmäiset koneet nimettiin Jean Sibeliukseksi ja Paavo Nurmeksi. Yksi oli vienyt Suomen maailmalle sävelten siivin, toinen oli lentäväksi suomalaiseksi siteerattu juoksijalegenda. Koneiden pyrstöihin maalattiin linjakas siniristi.
Ihminen oli juuri matkustanut kuuhun ensimmäistä kertaa, joten avaruusmatkailu oli päivän teema. DC-8-koneiden inertianavigointijärjestelmät olivat toteutukseltaan samat, jotka veivät Neil Armstrongin ja ensimmäiset astronautit kuuhun. Konetta kuvailtiin “miljoonan markan aivoiksi”.
Matkustamon puolella nähtiin valtava palvelu-uudistus. Ensimmäiseen luokkaan tehtiin baari ja seurustelutila, tarjoilukalusto edusti suomalaista muotoilua parhaimmillaan.
Ensimmäisen luokan yltäkylläisyyden ajan tarjoiluohjelmassa ei tingitty mistään. Musta Beluga-kaviaari huurteisen Finlandia-vodkan kera oli Atlantin lounaitten säväyttävä alku. Kaviaaria kauhottiin anteliaasti suuresta kulhosta vieraitten nautittavaksi.
Tapio Wirkkala suunnitteli ruokailuvälineistön lasit, posliinit ja aterimet. Pöytätekstiilit toteutti pellavadamastista Dora Jung. Niiden hienostuneet kuviot muistuttivat puisien lentokonepotkureiden liimatun vanerin leikkauspintoja.
Nykyään klassikoksi muodostunut Wirkkalan suunnittelema arktinen lasisarja Ultima Thule otettiin ensimmäistä kertaa käyttöön Finnairin New Yorkin -reitillä. Lasit osoittautuivat niin suosituksi, että pian niitä sai jo tavarataloista ja ne nousivat nopeasti ulkomaalaisten matkustajien tuliaissuosikiksi.
Kultakeskus vastasi aterimista. Wirkkalan aterimet olivat uudenlaiset – veitsikin kuin sulkakynä. Kalusto sai ihailijoita vaivaksi asti, esineitä alkoi hävitä lennoilta kymmenin tuhansin, jonka myötä jouduttiin siirtymään arkisempiin vaihtoehtoihin.
Mokka- ja kahvikuppien ääriviivoissa nähtiin moderni suoralinjaisuus. Wirkkala luonnosteli edelleen Finnairin käytössä olevan, ruokailulautasen reunassa kulkevan sinisen F-koristeen, jossa Finnairin liikemerkki pyrähtää lentoon lintuparvena.
Asiakaspalvelusta vastasivat Finn Hostessit, erityisesti Amerikan-lennoille koulutetut palvelun ammattilaiset, jotka erottuivat vuosittain vaihtuvissa design-asuissaan.
Samalla kun muu matkustamohenkilökunta vastasi tarjoilusta, Finn Hostessien tehtävä oli tarjota yksilöllistä palvelua, kertoa ulkomaalaisille Suomesta ja viihdyttää sekä seurustella matkustajien kanssa.
Finn Hostessin työasu vaihtui vuosittain. Vuonna 1969 puvusta vastasi Finnwearin suunnittelija Anna-Liisa Nieminen. Rinnallaan Finn Hostess kantoi taiteilija Björn Weckström luomaa avaruussarjansa ensimmäistä hopeakorua, jossa ihminen etsii toista vieraissa olosuhteissa. Palkittu pukusuunnittelija Kari Lepistö puolestaan loi hohdokkaan avaruusmatkailua kuvanneen hopeisen asukokonaisuuden.
Kuin pisteenä iin päälle, vedettiin päähän hopeanvärinen minkkihattu. Amerikassa haluttiin näyttää ja näkyä. Sillä matkalla ei säästelty.
Senja Larsen
Ps. Finnairin lennolla Amerikkaan matkusti muun muassa presidentti Kekkonen. New Yorkin reitti oli uusi, DC-8 yhtiön ylpeys ja hiusmuoti suosi nutturaa. Matkan aikana presidentti siirtyi ensimmäisen luokan baariin. Kertomuksen mukaan hän löysi lentoemäntien kauhuksi baaritiskiltä hiussoljen, tarkasteli sitä ja totesi “no, ei tämä ainakaan minun päästäni ole pudonnut”.
Amerikan-liikenteen avauksesta löytyy lisää tietoja Finnairin konsernisaitilla. Lisää kuvia highres-versioineen galleriasivulla.
Filed under: Palvelu | Avainsanat:: avaruusaika, ensimmäinen luokka, New York, suomalainen design
