Meillä on lukijoita! Nyt minä olen aivan varma siitä. Ja siitä huolimatta, että äidilläni ei ol
e tietokonetta.
Minulla oli lento Istanbuliin. Koneemme oli iltapäiväruuhkassa sijoitettu vähän syrjemmälle, joten matkustajat tulivat bussilla koneelle.
Seisoin ovella ja toivotin heidät tervetulleiksi. Koin kuisallisen hetken, kun puhelimeni soi. Siis minulla oleva Finnairin puhelin, jota käytetään tiedonsiirtoon porttivirkailijan ja minun välilläni. Puheluun vastaaminen ja samalla toisen tervetulleeksi toivottaminen livetilaneessa on hankalaa. Puhelimeen ei kannata nyökkäillä, sillä näköyhteyttä puhelimessa ei ole – vielä. Mutta mikäli puhuu puhelimeen, niin joutuu toivottamaan matkustajan nyökkimällä tervetulleeksi? Se aiheutti hikoilua ja sykkeen nousua. Ihan pientä ja ohimenevää.
Matkustajia oli lähes sata. Amerikkalaiset työmatkalla Japanista Helsingin kautta Turkkiin lomalle purjehtimaan. Siis siinä on jotain perää, että Amerikassa kaikki on niin suurta, sillä nämä amerikkalaiset olivat ehtineet jo ennen Japania piipahtaa Hongkongissa. Usa-Hkg-Tyo-Hel-Ist! Hiki pelkästä ajatuksesta. Ajatus matkan määrästä oli kuin olisin punnertanut sata kertaa. No, ehkä siihen vielä sata vatsalihasliikettä päälle. Respect!
Itse tarjoilu oli lennon aerobinen osuus. Työparini on liikunnanohjaaja ja sitä ei voinut olla huomaamatta. Reipas askellus, hyvä ryhti ja kevyesti kyykkyyn-ylös. Seurasin liikesarjaa kahvipannut käsipainoina. Taivutin vasemmalle ja taivutin oikealle. Liikunnaniloa ja nousevaa sykettä. Innostuin siinä määrin, että business-luokan puolella liike tarttui matkustajan tarjottimeen. Kaatui lasi tai kaksi, kun yritin tehdä matkustajan tarjottimelle tilaa, jotta hänen olisi mukavampi nauttia ateriansa loppuun. Lämpötilani nousi. Noloa selittelyä.
Matkustaja sanoi lohduttaen: ”Joo, kyllä me tiedämme, että et ole ensimmäisellä lennollasi. Ollaan vähän kuin tuttuja. Olemme tilanneet rss-syötteenä blogit sähköpostiin.” Vieruskaveri nyökkäsi hyväksynnän merkiksi.
Mitä mitä mitä? Näin mielikuvissani, kuinka heidän tietokoneistaan kuuluu plim merkkinä saapuneesta postista, ja avatessaan viestin blogit puhuvat heille.
Naurahdin hermostuneesti. Enää ei voinut puhua lämmönsäätelyjärjestelmän aiheuttamista pisaroista. Hiki oli kuin joki. Amazon? Ja ei kiitos, nyt ei kannata lähettää minulle deodorantteja, antiperspirantteja tai hormoonihoitoa, sillä kyseessä oli ilohiki. Ystävältäni saamani informaation mukaan ilohiki on vahva mielihyvän aiheuttama tunnetila jossa veri kohisee suonissa ja sydän sykkii juuri oikealla tasolla.
Seurasi antoisa keskustelu; palvelu meillä ja maailmalla. On mielenkiintoista kuulla aitoja ja rehellisiä mielipiteitä. On tärkeää kuunnella. On hyvä ottaa opiksi kuulemastaan. Tämä oli harjoitukseni ns. henkisen valmennuksen osuus, jonka tärkeyttä suoritustason nostamisessa ei voitane väheksyä.
Istanbulissa avasin oven leposykkeellä. Lähetin miehet ylpeänä maailmalle.
Siirryin tarkastamaan istuintaskuja ja hattuhyllyjä etsien mahdollisesti koneeseen unohtuneita tavaroita. Se toimi venyttelynä ennen paluulentoa.
Helena Kaartinen
Filed under: Palvelu | Avainsanat:: blogi, lento, Palvelu, syke
