New Yorkissa asuessani tapasin mukavan britin, joka oli ollut vuoden päivät hyvämaineisen hotellin johtaja. Hotelli oli hieman repsahtanut nuhruiseksi ja ensimmäiseksi uusi johtaja oli kiinnittänyt huomiota huonosti pestyihin ja silitettyihin pöytäliinoihin. Hän päätti vaihtaa pesulaa ja löysi tarjouskierroksen jälkeen edullisemman kiinalaispesulan, jonka jälki oli ensiluokkaisen hyvää.
Muutamaa päivää ennen pesulanvaihtoa hän sai yllätysvieraita, “organisaatiosta” kuulemma. Kaksi henkilöä, toinen hienossa puvussa, toinen iso kun jenkkikaappi, halusivat neuvotella pesulanvaihdosta. Kun ystäväni pysyi päätöksessään, pienempi mies lähti vessaan. Jäljelle jäi jääkaappi, joka pitkän hiljaisuuden jälkeen kysyi ystävältäni ”do you like living?” Hotellinjohtaja kertoi viihtyvänsä vallan mainiosti New Yorkissa, johon jääkaappi vastasi ”yes, but do you like living?”
Tällaisiakin ”neuvotteluja” käydään. Kun kaverille valkeni, että neuvottelujen vastapuoli olikin mafia, hän päätti jättää nuhruisen hotellin ja uransa New Yorkissa sikseen ja muutti takaisin Englantiin.
Suomessa Finnair myy maapalvelutoimintojaan, jonka seurauksena organisaatio nimeltään Ilmailualan Unioni (IAU) määrää väkensä marssimaan ulos. Tätä kirjoittaessa jo kolmatta päivää jatkunut laiton ulosmarssi on maksanut Finnairille useita miljoonia, haitannut tuhansien asiakkaiden elämää ja vaarantaa satojen ihmisten toimeentulon. IAU vaatii, että jo tehdyn kaupan peruuttamisesta pitäisi neuvotella. Työtuomioistuimessa työnantaja voittaa 10-0, kuten aikaisemmin vastaavissa tapauksissa, mutta IAU:n maksettavaksi tullee vain muutama tuhat euroa. Miljoonien eurojen vahinkojen maksumieheksi joutuu Finnair.
Liitolle laittoman toiminnan kustannukset jäävät muutamaan tuhanteen. Sen sijaan hyvää kuukausipalkkaa nauttiva autoilija jää eräänä kesäpäivänä Suomessa tyhjällä maantiellä kiinni reilusta ylinopeudesta. Hänen sakkonsa nousevat kymmeniin tuhansiin euroihin ja ajaja joutuu ottamaan lainan turvatakseen perheensä toimentulon lyhyellä tähtäimellä. Kyseessä ei ole allekirjoittanut.
Otsikko viittaa tietysti Dostojevskin samannimiseen romaaniin. Siinä pääosassa oleva Raskolnikov tekee pahimman mahdollisen rikoksen todistaakseen itselleen olevansa moraalisesti valioihminen. Lopulta hän omatunnontuskissaan myöntää tehneensä väärin ja kärsii rangaistuksensa Siperiassa.
Yllä olevat tarinat oikeasta elämästä panevat miettimään laittomien tekojen ja rangaistusten välisiä suhteita. Toista suurta kirjailijaa, eli Shakespearia mukaillen: ”jotain on mätää Suomenmaassa”.
Christer Haglund
Johtaja
viestintä- ja yhteiskuntasuhteet
Filed under: Finnairin blogit | Avainsanat:: IAU, Ilmailualan Unioni, laiton lakko, ulosmarssi
Ei tämän kaltaista toimintaa voi ymmärtää minkäänlaisen ‘teologian’ mukaan. Metsää ei halutakkaan nähdä puilta vaan tehdä vahinkoa toiselle niin paljon kuin vain voi. Mutta minkä taaksensa jättää sen eräänä päivänä edestänsä löytää! Voimme vain toivoa, että järki voittaisi ja työrauha palaisi. Se olisi ehdottomasti kaikkien etu. Mitä pikemmin sen parempi. Tulevaisuutta ajatellen on vain mietittävä entistä tarkemmin miten mikäkin tilanne olisi ennakoitavissa ja sovittauduttava siihen kaavaan.
`jotain mätää Suomenmaassa´ tosiaankin. Christer Haglund blogissaan antaa ymmärää, että Finnair ja sen asiakkaat ovat kärsineet huonoista maapalveluista sekä mafiatyylisestä kiristyksestä. Tapahtuneen ulosmarssin vertaaminen rikokseen vahvistaa tuota käsitystä.
Autoilija joka ajaa ylinopeutta ottaa tietoisen riskin ja arvioi mahdolliset seuraukset. Tehdessään rikoksensa hän todennäköisesti hakee sielustaan myös moraalisen oikeutuksen teolleen. Rikosseuraamus, sakon suuruus, ylinopeus- tai ulosmarssitapauksessa on kuitenkin, kuten nähty, vahingonkärsijän näkökulmasta sattumanvarainen.
Ylinopeutta kenenkään ei ole pakko ajaa mutta liikeyrityksen johdon on pakko tehdä päätöksiä. Päätösten seurauksien arvioiminen kuuluu myös asiaan. Päätökset koskevat useimmiten myös työntekijöitä, jotka arvioivat niiden seurauksia omalta kohdaltaan ja toimivat sen mukaan.
Kävi miten kävi, Siperiaan ei joudu sen enempää työnantaja kuin työntekijäkään, sillä huonoimmassa tapauksessa ainoa Siperiaan lähtijä on liiketoiminta. Sakkoja ei maksa kukaan.
Valitettavasti.
10.12. 2009 klo 1540.
Istuimme tammikuun alussa Lufthansan koneessa Pekingin kentällä ja ikkunasta näkyi naapuriputkessa Finnairin hohtavan valkoinen Airbus. Rinnassa läikähti: olisipa sittenkin ollut hienoa lentää kotimaisilla siivillä ja päästä nopeammin kotiin. Tämä tunne syntyy kerta toisensa jälkeen, kun Finnairin koneen profiili piirtyy horisonttiin; hinta on valitettavasti ratkaissut viime vuosina kaukolennot sittenkin kilpailijoiden hyväksi.
Lentomme sattui pahimpaan mahdolliseen talvimyrskyyn ja Frankfurtissa jännitimme jatkolennon aikataulua; Helsinkiin pääsimme, mutta pari tuntia myöhässä. Väsyneinä ja onnellisina kiirehdimme Finnairin lähtöselvitykseen ja juttelimme terminaalia vaihtaessamme, että Finnairilla olisimme olleet jo tuntikausia aiemmin perillä. Laukut siis hihnalle, kotiin Kuopioon ja seuraavaa matkaa suunnittelemaan – ehkäpä sittenkin ensi kerralla Finnairilla! Hohtavan valkoinen Airbus oli sentään komea näky Pekingin talviauringossa.
Mutta mutta, ehkäpä emme sittenkään ensi kerralla Finnairilla. Laukkumme selvittivät Pekingin megalomaanisen lentokentän vaikka lähtöselvitys meni tiukille, Frankfurtin sääkaaoskaan ei saanut niitä katoamaan, mutta normaali pakkaskeli ja reilusti ajoissa tehty lähtöselvitys ei tuonutkaan laukkuja eikä tuliaisia tänään perille. Ei tuonut tänään, ei huomenna eikä ylihuomenna. Odotimme kuin joulupukkia lapsena: laskimme päiviä, odotimme ja laskimme.
Asia mietitytti meitä kovasti jälkikäteen. Eivät laukut, ne tulivat lopulta ja saimme pyykit koneeseen sekä tuliaiset perille. Meitä mietityttivät aivan muut asiat: ammattiylpeys, motivaatio, suomalainen rehtiys ja luotettavuus – mihin nämä ovat viime kuukausien rytinöissä kadonneet? Vai kannattaako niiden perään edes kysellä?
Mielestämme kannattaa. Ammattiylpeydelle, motivaatiolle, rehtiydelle ja luotettavuudelle on vaikea laittaa hintalappua, eivätkä huippunsa trimmatut laatuprosessit anna vastausta kysymykseen. Mikä on siis työnilon, ammattiylpeyden ja motivaation salaisuus?