Olen rehellinen suomalainen. Yhdeksänvuotiaana kirjoitin aineen nimeltä ”Minun opettajani”. Se oli oikein pitkä kehulista opettajani ominaisuuksista, jonka päätin kertomalla, että on hänessä huonojakin puolia, mutta en halua niitä tässä nyt luetella. Pläts! Ilmeisesti olin ajatellut pitää opettajan maan pinnalla tai sitten vain aliarvioinut hänen älynsä. Täysissä järjissä ja sielunvoimissa oleville ihmisille on sanomattakin selvää, että asioihin sisältyy aina myös toinen puoli. Ei edes rehellisyyden nimissä ole tarpeellista laukoa kaikkia totuuksia.
Jos nyt kirjoittaisin aineen ”Minun Suomeni”, se olisi kehulista ilman loppulausetta. Ilman plätsistä. Kertoisin siinä meistä suomalaisista. Kirjoittaisin ulkomaalaisesta ystävästäni, jonka mukaan parasta Suomessa ovat ihmiset. Hänen mielestään ujous yhdistettynä auttamisenhaluun on hurmaavaa. Ensin hänen kommenttinsa hämmensi minua, mutta sitten oivalsin kuinka oikeassa hän olikaan.
Omatkin parhaat muistoni ulkomailta ovat kohtaamisia ihmisten kanssa, eivätkä suinkaan nähtävyyksiä. En muista välttämättä heidän vaatetustaan tai kotinsa trendikkyyttä, vaan sen, millainen tunnetila välillämme vallitsi; hämmennyksen, uteliaisuuden, ilon, lämmön, kiusallisen hiljaisuuden tai päällepuhumisen riemun. Valokuvistakin sen huomaa. Paikallinen nähtävyys on vain osittain kuvassa, ja katsojan silmä hakeutuu luontevasti kuvassa oleviin ihmisiin.
Siis hyväksykäämme itseämme sellaisina kuin olemme! Suopeus itseään kohtaan näkyy ulospäin. Se houkuttaa. Ehkä vähän jopa koukuttaa. Huomaamattaankin sitä hakeutuu mielellään juuri sellaiseen joukkoon, josta huokuu hyväksyntä ja terve itsetunto.
Luin lehdestä, että Suomi-kuvaa kohentavan työryhmän mielestä Suomen tärkein voimavara on se, mitä suomalaiset ovat, tekevät ja sanovat. Työryhmään kuuluva professori Laura Kolbe kertoisi ulkomaalaiselle, että täällä asuu rehellisiä, luotettavia ja innovatiivisia ihmisiä. Siihen minulla ei ole lisättävää.
Kun matkustamme ulkomailla, olemme Suomen käyntikortteja. Nykyaikana kaiketi myös web-sivuja, youtube-klippejä ja facebook-statuksia. Liikkuessamme miehistönä lentokentillä, saa usein vastata kysymykseen: ”Where are you from?” Välttämättä vastaus ”Finland” ei kysyjälle aukea, edes jääkiekkoilijoiden, kapellimestarien, muumiperheen tai heavybandin kautta. Jos viesti sitten jossain vaiheessa menee perille, niin useimmiten vilpitön vastaus on: ”Oooooo…… Finland! Siellä on niin turvallista. Siellä on niin puhdasta. Siellä on niin rauhallista. Suomalaisten kanssa on niin hyvä tehdä töitä”, johon nyökyttelemme hyväksyvästi. Tiedetään, tiedetään. Maailman paras paikka.
Myös koti-ikävä saattaa iskeä maailmalla. Ajatus hämäränhyssystä, vesi-, lumi- tai jopa räntäsateesta tuntuu virkistävältä. Suomalaisen ruoan maku mielikuvana saa veden nousemaan kielelle. Katsotaan nokialaisesta lasten kuvia. Näytetään koiran kuvaa matkaan sattuneelle työkaverille ja loukkaannutaan, jos hän ei muista hauvelin nimeä. Olen tunnistanut tuon ikävän monesti, mutta sitä potee moni muukin. Ei ole kerta tai kaksi, kun asiakas sanoo koneeseemme astuessaan: ”Aah, ihanaa, vihdoinkin! Ihan kuin olisin jo kotona.”
On erittäin tarpeellista ja terveellistä saada ulkopuolisia näkökulmia. Kuunnella tarkkaan, kiittää kuulemastaan ja ottaa nöyrästi vastaan. Joskus täytyy matkustaa kauaskin. Etäisyys asioihin selkeyttää ajatuksia ja niin kummallista kuin se onkin, joskus kaukaa näkee lähelle paremmin! Me kyllä osallistumme mielellämme vuorovaikutuksen logistiikkaan.
Lennokasta itsenäisyyspäivää ihanille suomalaisille – siis meille kaikille!
Helena Kaartinen
Filed under: Finnairin blogit | Avainsanat:: Finland, Finnair, Suomi
Olipas mukavan sävyistä suomenlipun heiluntaa… sinistä, valkoista ja varsin totta. Me olemme hyviä ja niin meidän kuuluu itsestämme ja toisistamme ajatellakin! Aloitin itsenäisyyden ja suomalaisuuden juhlinnan hyvällä mielellä. Kiitos tästä.
Kiitos Annamari!
Hyvällä suomalaisella asenteella lippu heiluu
näyttävästi!
Helena
Ihanan suomalainen kirjoitus ja niin tosi! Itsenäisyyttämme tulee juhlia -
onhan se kovalla hinnalla taisteltu – siispä maljat olivat oikeutettuja
tänäkin vuonna.Niitä nostettiin meidänkin suunnassa arvokkaasti pienessä ystäväpiirissä.
Tyylisi kirjoittaa on lennokas – hymyilyttääkin kun tekstejäsi lukee.
Samaan malliin jatkossakin……..
Terv Siru
Hei Sirkka-Liisa,
On ilo jakaa suomalaisuus kanssasi.
Olemme palanneet taas arkeen, mutta ilman arkea
juhlapäivät eivät tunnu juhlilta. Suomalaisuus kyllä pärjää
arjessakin!
Kiitos, Helena
Olen kuullut sanottavan, että suomalaiseksi syntyminen on kuin lottovoitto. Nykyisin on kuitenkin syytä muistaa, etteivät tämän päivän suomalaiset ole lähestulkoonkaan kaikki suomalaisiksi syntyneet. On paljon suomalaisia, jotka ovat saaneet Suomen kansalaisuuden kaukana synnyinseuduiltaan. Meidän syntyperäisten suomalaisten olisi totutettava itsemme näihinkin toismaalaisiin suomalaisiin. On suostuttava itsensä sopeuttamiseen siihen tosiasiaan, että hekin kuuluvat samaan monikansalliseksi muuttuneeseen ja aina vain enemmän muuttuvaan perheeseemme erilaisesta kulttuuristaan ja uskonnoistaan huolimatta. Se ei aina näytä olevan kovin helppo asia meille syntyperäisille suomalaisille mutta siihen on sopeuduttava. Minulle suomalaisena kuitenkin kirkko on edelleen keskellä kylää, kotini on linnani ja Suomi on Isänmaani. Näistä arvoista siniristilippumme minua muistuttaa. Matkustaessani Finnairin koneessa koen oloni perin juurin kotoisaksi eri maista ja kansoista koostuvan matkustajajoukon keskellä. Suosittelen lämpimästi sinivalkoisia siipiä seuraavalle matkallesi! Niin, ja kiitos hyvästä jutusta!
Tervehdys Jaakko,
Olen iloinen voidessani yhtyä mielipiteeseesi
kotoisuuden tunteesta lennoillamme kansainvälisyyden
keskellä. Niin, ja kiva kuulla myös, että olet osa
markkinointiamme.:)
Kiitos, Helena