Elokuussa se alkoi. Joulun suunnittelu. Mitä jos tänä vuonna matkustaisimme jouluksi jonnekin? Mitä siinä joulussa niin erikoista on? Herkkujahan syödään ympäri vuoden, ja ostoksillakin käydään säännöllisesti. Ajatus jätettiin hautumaan.
Lokakuussa ideaa hämmennettiin ja maustettiin sanalla ”ehkä”.
Marraskuussa soppa oli valmis. Jouluvaloja alkoi näkyä kaupunkikuvassa ja ”ehkä” muuttui sanaksi ”ei” ensimmäisten joululaulujen soidessa.
Joulukuun alussa lapset järjestivät kotona jouluelokuvaputken. Haaveellisessa hiljaisuudessa he nauttivat muun muassa ”Yksin Kotona” elokuvan tunnelmista. Täydellistä näkymää: valoja, koristeltu kuusi, punaista, vihreää, kultaa, hopeaa ja lumikin satoi elokuvassa juuri oikealla tavalla. Jos heistä olisi kuulunut ääntä, se olisi ollut AAH!
Minusta kuului HUOH. Ja kertauksena vielä HUOH! Ja täysillä mentiin taas kohti perinteistä jouluamme: vuosien varrella kehittyneitä meidän perheen perinteitä.
Lahjoja ostetaan vain muutama – kunnes näen lentokentillä ja koneessa kuinka ihmiset kulkevat kauniisti paketoitujen pakettien kanssa. Itsevarmasta askelluksesta ja kassien iloisesta heilunnasta päättelen, että he ovat tehneet hyviä ostoksia, ja kaapissa lojuvat omat valintani tuntuvat mitättömiltä. Päätän ostaa muutaman lahjan lisää. Tämä on ihan jo perinteeksi muodostunut käytäntö.
Valmistelut etenevät ja tunnelma tiivistyy. Aatonaattona koristellaan kuusi ja paistetaan kinkku. Perinteiden merkeissä harmitellaan, ettemme ole ostaneet kuuseen uusia valoja. Näyttävyys nimittäin kärsii, kun toimimaton kolmasosa valosarjasta, piilotetaan seinän puolelle. Toisaalta lasten askartelemia koristeita on karttunut sen verran, ettei valosarjan toimivakaan osa oikein pääse oikeuksiinsa.
Kinkun tuoksu täyttää huoneiston. Se on joulun tuoksu, jota muovikuusesta ei tule. Kuusesta taas ei tule ongelmajätettä, jollaiseksi kinkusta tirissyt rasva on meille muodostunut. Mihin se laitetaan? Putkiston tukkeutumisen pelossa isä suorittaa tehtävän. Naapurit uskovat tonttuihin, kun näkevät hänen hiiviskelevän läheiseen metsään, joka suorastaan kukoistaa jokavuotisen rasvauksen jäljiltä.
Laulamme muutaman joululaulun. Ainakin Juicen ”Sika”. Eikä vain siksi, että se sopii parhaiten äänialoillemme, vaan koska aattona emme sitä voi laulaa, sillä se on laulu, joka saa siskontytön itkemään. Aatonaatto päättyy kinasteluun lautapelin säännöistä. Klassikko. Sekä kina, että lautapeli.
Aatto on vilskettä ja vipinää, ja täynnä perheemme perinteitä tunnelmaa myöden. Jännite säilyy iltaan asti. Joskus kinastellaan enemmän, joskus vähemmän. Syödään enemmän. Syödään liikaa. Valitellaan, että on syöty liikaa. Ollaan iloisia ja yllättyneitä saadessamme joka vuosi lahjaksi uuden pyjaman. Missään vaiheessa aattoa lapset eivät istu rivissä sohvalla rusetti päässä punaisissa samettimekoissa. Se johtuu siitä, että kaksi heistä on poikia. He eivät myöskään seiso pituusjärjestyksessä laulamassa pukille, koska kaksi vanhinta on jo täysi-ikäistä. Lapsia enää vain meille ja toivottavasti pysyvät lapsellisina aina. Lapsellisuus on meillä sekä perinnöllisyyttä että perinne.
Tapaninpäivänä riisun kuusen. Laitan ne rikkinäiset valot varmuuden vuoksi säilöön. Arki on tervetullut. Radiossa lauletaan: ”Oi jospa ihmisellä ois joulu ainainen”. Realisti sisälläni huutaa, että eihän siitä mitään tulisi. Romantikko sisälläni herää ja esittää toiveen: ”Oi jospa ihmisellä ois lapsen mieli ja hyvä tahto arkenakin ainainen”.
Ihan perinteisesti toivotan kaikille HYVÄÄ JOULUA!
Helena Kaartinen
Filed under: Finnairin blogit, Palvelu | Avainsanat:: joulu, lahja, suunnittelu
Tuleepa ihan väkisin mieleeni Vesa Matti Loirin laulamana jo tutuksi tullut joululaulu,jossa toistuvat sanat: ‘Näin sydämeeni joulun teen ja mieleen hiljaiseen taas Jeesus lapsi syntyy uudelleen!’ Jospa se ‘oi jospa ihmisellä ois joulu ainainen’ ajatus toteutuukin vasta silloin, kun Jeesus lapsi saa kasvaa sydämissämme Hyväksi Paimeneksi ja Vapahtajaksi eikä jäädä kerran vuodessa syntyväksi pieneksi seimen lapseksi? Emmehän me kenenkään ihmisenkään syntymää juhli vuosi vuodelta vain pienen vastasyntyneen lapsen juhlana. Syntymä on aina todellisen uuden elämän alku. Ilman syntymäpäivää ei voi olla juhlaa eikä arkea. Kun Jeesus syntyy sydämissämme ja saa asua meissä niin silloin arkikin muuttuu juhlaksi. – Kiitos ajatuksia herättävästä kirjoituksesta ja toivotaan sitä vieläkin parempaa juhlaa ja arkea kaikille lukijoille!