Syksyllä, lennolla Helsingistä Pekingiin, matkustaja halusi tehdä minulle persoonallisuustestin. Monia kysymyksistä käsiteltiin värien kautta. Testissä tuli pohtia esimerkiksi sitä, minkä värisenä näen kuution autiomaassa.
Aloin miettiä ihmisiä ja tunnetiloja eri sävyissä. I see trees of green…red roses too… ja kuitenkin “What a wonderful worldin” kuunteleminen tuntui oranssilta! Testin tulos ei kertonut, että jään helposti jumittamaan minua kiinnostaviin asioihin kunnes löydän jotain uutta.
Lennolla Oslosta Helsinkiin siirryin tarjoilemaan turistiluokan puolelle, missä ihmiset istuivat lukien tai katsellen ikkunasta maisemia. Vasta nyt huomioni kiinnittyi ikäisteni pariskuntien ryhmään intialaisia. Rouvat erottuivat värikkäissä upeissa sareissaan riisuttuaan päällystakkinsa, vaikka vaikuttivat varsin hiljaisilta. Sattumalta huomasin, että yksi heistä oli vahingossa kaatanut teetä helmalleen ja yritti vaivihkaa sitä kuivatella. Otin kärrystäni nipun servettejä ja ryhdyin avustajaksi. Matkustaja tunsi itsensä selvästikin kiusaantuneeksi. Hänen huolellisesti punattu suunsa toisti:” No problem. It`s okay!” Minusta se oli myös okay, mutta uteliaisuuteni oli valveilla
tämän värikkään seurueen kohdalla.
Kalkutta, joka oli heidän kotipaikkansa, oli minulle kuin musta aukko; ei tietoa. Muistelin kuinka olin ylpeänä esitellyt intialaiselle kollegalleni Intian tietämyksestäni ja kertonut, että Äiti Amma vierailee usein Suomessa. Hän kysyi kohteliaasti: ”Really? Who is he?” Ei siis oikein toiminut…
Sen jälkeen olin ostanut matkamuistoksi Mumbaista myyjän suosituksesta Bollywood-klassikon Om Shanti Om. Olin painanut päähäni pääosan esittäjän nimen Shar Rukh Khan. Tai oikeastaan lyhenteen SRK. Tämä nimi oli tuttu myös kollegalleni. Tosin hänen mielestään SRK oli jo TODELLA vanha. Siis yli 40-vuotias. Näin kommentista jonkin verran punaista, mutta pakottauduin nyökkäämään hyväksyvästi.
Päätin kokeilla nimen vaikutusta tähän seurueeseen. Tuli ja leimaus! He kerta kaikkiaan syttyivät liekkeihin, kuin oranssi tulimeri. Sana levisi kulovalkean lailla. Seisoin tyrmistyneenä kärryn kahvassa kuunnellen toistettua lausetta: HÄN TUNTEE SRK:N!
Ryhmän johtaja katsoi minua hymyillen ja puisteli päätään:” Voi voi, eihän SRK ole ollenkaan paras näyttelijämme.” Sitten seurasi joukko muita nimiä. Hätäpäissäni annoin hänelle kynän ja servetin mihin laittaa mustaa valkoiselle.
Kaikki halusivat ottaa osaa keskusteluun ja julkituoda omat suosikkinsa.
Siinä ajatusten tuuletuksessa tumma teeläiskäkin kuivui. Kertasimme vielä yhdessä servetistä elokuvat jotka ovat aivan must! Niitä oli monta ja mietin, että saattaa kyllä jo kevät viheriöidä ennen kuin elokuvakarnevaalini on saatu päätökseen.
Iloinen puheensorina ja ikkunasta välkehtivä keltainen aurinko saattelivat minut laskeutumisvalmisteluihin.
Kun seurue poistui koneesta, sain yllätyksekseni pienen kassillisen intialaisia välipaloja ja vielä yhden servetin, jossa luki:”Thank you and wellcome to Calcutta!” Pyyhkäistyäni liikutuksen kyyneleen silmänurkastani, näin enää vain aniliinin punaisen helman häviävän lentoaseman vilinään.
Kotona levitin servetit pöydälle ja aloitin vimmatun googletuksen. Avasin myös messengerin ja facebookin. Minun oli pakko saada jakaa kokemus intialaisten kollegojeni kanssa. Sosiaalinen media yhdistettynä servettiviestintään toimi. Sain videoklippejä, musiikkia ja lisäinfoa sekä Kalkuttasta että elokuvista. Sain myös vinkin intialaisen Shobhaa Den -blogeista, joissa kirjoittaja ei katsele asioita vaaleanpunaisten lasien läpi.
Nyt olen siis tilanteessa josta alussa mainitsin; koukussa uuteen aiheeseen. Katselen lentotarjouksiamme ja aikataulujamme Delhiin. Väripalettini on sekaisin. Tunnen suurta tarvetta saada tietää enemmän. Kulttuurivaihtoa! Tuskinpa vien Tuntematonta sotilasta tuliaisiksi, mutta suomalaisia ajatuksia ja asennetta kylläkin.
En syöksy ”virallisesta kutsusta” huolimatta Kalkuttaan. Jos vaikka aloitan Bollywood-kaupungista? Kirjoittelen servetteihin sitten kutsuja Suomeen ja ehkäpä joku kaltaiseni siihen myös tarttuu.
Perheeni näyttää matkasuunnitelmalleni vihreää valoa, joten ei kai siinä muuta kuin kohti Intian värikkäitä seikkailuja!
Helena Kaartinen
Filed under: Finnairin blogit | Avainsanat:: intia, kalkutta, värikäs, värit
