Muutamia syitä miksi liikennelentokoneita ei ole varusteltu heittoistuimin

Hävittäjien kehittyessä potkurikoneista suihkukoneiksi huomattiin, että perinteinen pelastautuminen koneesta ei ollut enää tarpeeksi nopeaa. Ohjaamokuvun aukaiseminen, turvavöiden aukaisu ja sen jälkeinen poistuminen ohjaamosta kesti liian kauan suhteutettuna lentokoneen etenemisnopeuteen. Tämän vuoksi kehitettiin heittoistuin.

Minulta on kysytty muutaman kerran heittoistuimista liikennelentokoneessa, ja ajattelinkin blogata aiheesta, joka näyttää joitain lukijoistamme kiinnostavan.

Ensin turvallisuus. Nykyteknologialla ainoastaan pyrotekninen ratkaisu heittoistuimen lähettäjäksi on tarpeeksi voimakas. Paria sataa kiloa räjähteitä lentokoneessa on kuitenkin melkoinen riski. Inhimillisen erehdyksen tai teknisen vian aiheuttama vahinkolaukaisu voi olla kuolettava – tapahtui se sitten maassa huollon yhteydessä tai lennolla. Luin juuri artikkelin, jossa lentonäytöksessä Etelä-Afrikassa suihkuhävittäjän takapenkille matkustajaksi päässyt toimittaja laukaisi itsensä vahingossa taivaalle kesken esityksen.

Koneeseen lastatut räjähteet kasvattavat riskiä myös pakkolaskuissa, keskeytetyissä lentoonlähdöissä, lennolla tapahtuvissa pienissä tulipaloissa ja muissa tilanteissa, jotka yleensä sujuvat ilman kuolonuhreja. Enkä tohdi edes ajatella mitä terroristit voisivat saada aikaan jos kykenisivät pääsemään käsiksi räjähteisiin lennon aikana.

Vaikka keksisimmekin turvallisen tavan lähettää heittoistuimet taivaalle, jää vielä monta ongelmaa. Matkustajapenkkien lähettäminen tulisi tapahtua järjestelmällisesti takaa eteenpäin edeten (kestäen kokonaisuudessaan n. 15–20 sekuntia), jotteivät penkit törmäilisi keskenään laukaisun aikana. Se saattaisi vielä onnistuakin, mutta sen jälkeen ilmassa putoilisi satoja ohjaamattomia matkustajia, jotka yrittäisivät päästä eroon penkistään – niin ja tietenkin jo irrotettuja penkkejä.

Selviytyminen g-voimien, happivajeen ja olemattoman ohjauksen vuoksi olisi haasteellista, koska matkustajan tulisi osata myös käyttää varjoa ja laskeutua oikeaoppisesti maahan tai veteen. Vaikka heittoistuimet ovat nykyisin varsin automaattisia, saavat niitä käyttävät hävittäjäohjaajat varsin perusteellisen teoria- ja käytännön hyppykoulutuksen.

Myös lentokoneet tulisi suunnitella ja sertifioida uudelleen: lattia tulisi vahvistaa, hattuhyllyt poistaa ja lisätä poistumisaukot kattoihin. Yksi hävittäjän heittoistuin maksaa noin 100 000 euroa – uusi matkustajaistuin, jossa tulisi tietenkin olla myös viihdejärjestelmä, ei olisi ainakaan halvempi. Lentokoneen huimat hinnat nousisivat entisestään. Myös istuimien suuri koko mahdollistaisi entiseen nähden pienemmät matkustajamäärät lennoilla. Yli satakiloiset heittoistuimet lisäisivät koneen painoa ja siten polttoainekulutusta. Näiden seurauksena lippujen hinnat kohoaisivat moninkertaisiksi nykyisistä.

Huomioiden nykyiset turvallisuustilastot, en usko, että matkustajat haluaisivat maksaa lentolipustaan sellaisia summia vain löytääkseen itsensä istumassa olkavöin varustettuna, jalat ja kädet hihnoitettuna, kypärä, happinaamari ja pelastusliivi päällä mahdollisen laukaisun varalta ilman matkatavaraa ja tarjoilua matkustamossa. WC:ssäkin olisi hyvä päästä käymään.

Sellaisia onnettomuuksia, joissa heittoistuin olisi pelastanut ihmishenkiä, sattuu erittäin harvoin. Toisaalta hallittu pakkolasku tai kiitotieltä suistuminen päättyvät suurella todennäköisyydellä ilman kuolonuhreja. Tällaisista on paljon esimerkkejä: viime aikoina esimerkiksi vuonna 2008 AF358 Torontossa, BA038 Lontoossa sekä US1459:n laskeutuminen Hudson-jokeen New Yorkissa viime vuonna. Liikennelentokoneen matkustamon tuolit on suunniteltu kestämään pakkolaskun rasitukset ja hätäuloskäyntijärjestelyt mahdollistavat koneen tyhjentämisen 90 sekunnissa. Evakuointia miehistöt harjoittelevat vuosittain.

Laajentaen ajatusta vielä entisestään, voisin kuvitella liikennekuolemien lisääntyvän, jos heittoistuimet asennettaisiin matkustajalentokoneisiin. Suuremmat lentolippujen hinnat ajaisivat osan matkustajista turvattomampaan maatieliikenteeseen.

Finnair seuraa lentoturvallisuuden kehitystä, ja ottaa ensimmäisten joukossa käyttöön turvallisuutta edistävät innovaatiot – kuten monesti aiemminkin.

Jussi Ekman

Avainsanat: , ,

Jätä vastaus

Kommentti