Kansainvälisen työharjoittelun päivä

Laitoin hakemuksen välittömästi kansainväliseen työharjoitteluun asiakaspalvelupuolelle Delhiin. Vastaus tuli pian, ja se oli positiivinen. Abhisek Verma, perheen kolmesta pojasta vanhin, toivotti minut sydämellisesti tervetulleeksi.

Lentolipun hinta – mystiikkaa ja tunteita vai pitkälle mietittyä balanssointia?

Lentojen hinnoittelu on aihe, johon jokaisella tuntuu olevan mielipide ja näkemys. Olen kymmenen vuoden ajan ollut itse eri tehtävissä kahdessa eri lentoyhtiössä vastaten suurimmaksi osaksi hinnoittelusta ja tuottojenoptimoinnista. Yritän blogissani hieman avata lentolippujen hinnoittelun maailmaa, sillä olen huomannut lentämiseen ja hinnoitteluun liittyvän paljon tunteita sekä hämmästelyä.

Kiistanalainen päästökerroin

Julkaisimme tänään maailman mittakaavassa erittäin edistyksellisen päästölaskurin. Laskuri on ainoa maailmassa, joka perustuu kvartaaleittain toteutuneisiin rahti-, matkustaja- ja polttoaineenkulutuslukuihin, eikä keskiarvoihin tai oletuksiin.

Salamaniskut lentokoneeseen

Salama iskee lentokoneeseen yleensä koneen nokkaan tai siiven kärkeen. Tyypillinen osumakohta on esimerkiksi ohjaamon ikkunan reunus. Lentokoneen alumiininen runko johtaa hyvin sähköä ja toimii kuten Faradayn häkki

Rethinking quality – laatua määrittelemässä

Jos kynäsi on sujuva, olet tottunut lentomatkustaja ja hauska persoona, hae meille töihin! Haussa on neljä henkilöä, jotka lentävät Finnairin kohteisiin loka- ja marraskuun ajan ja havainnoivat laatua niin ilmassa, maassa kuin kohteissa. Näitä laaduntarkkailijoita kutsutaan nimellä Quality Hunters.