Trendit, brändit ja termit vaativat aika ajoin tuuletusta ja päivitystä. Se, mikä kuitenkin pysyy, on ihmisten välinen vuorovaikutus, kuten asiakaskohtaamiset. Millaisia niistä sitten syntyy, riippuu paljon kemioista ja asenteista.

Viimeksi, kun lähdin tarjoilun jälkeen keräämään matkustamoon jääneitä roskia, pysähdyin juttelemaan sattumalta samassa koneessa olleen siskonpoikani kanssa. Sitten vaihdettiin toisen matkustajan kanssa faktoja jatkolentoasioista. Rivejä myöhemmin tunnistin ns. puolitutun. Luonnollisesti esittäydyin myös hänen kaverilleen. Herrat olivat reissussa lomamielellä ja avoimella asenteella. Ai niin, he ovatkin tunnettuja positiivisuudestaan. Vaihdoimme kokemuksiamme kohteesta. Keskustelu oli sellaista yleismukavaa tunnelmanluontia ja hyvänolontunnetta pienillä puheilla. Ei yliannostuksen vaaraa. 

Kun kaarsin takaisin keittiöön, melkein tyrmäsin ja törmäsin matkustajan, joka oli lähtenyt liikekannalle. En muista, miten aloitimme keskustelun, mutta kohtaamista en unohda. Apua, kuulostaako tämä nyt rakkaustarinalta? Sellaista, jossa mantelinmuotoiset turkoosinvihreät silmät katsovat väkisin otsalle taipuvan hiussuortuvan takaa, minulla ei kuitenkaan ole tässä kohtaa tarjottavana. Voisin kirjoittaa äidinrakkaudesta, mutta hän ei ollut poikani. 

Ulkonäköperiaatteella hänet olisi voinut kategorioida vaihto-oppilaaksi. Mutta ei ollut. Hän oli suomalainen 25-vuotias nuorimies, joka asuu Amerikassa, tekee sieltä Aasiaan asti ulottuvaa bisnestä ja lentää melkein yhtä paljon kuin minä ja kollegani. Hiussuortuvani ei liikahtanut, mutta pienet rusinanmuotoiset silmäni saattoivat pyörähtää hämmästyksestä. Suut suolsivat sanoja ja korvat kuuntelivat sitäkin tarkemmin. Keskustelu lainehti maanosasta toiseen ja yhteisenä kemiallisena aseena toimi asenne. Asenne, joka koostuu avoimuudesta, uteliaisuudesta, erilaisuudesta ja ennakkoluulottomuudesta.  

En kuvitellut toimivani bisnespartnerina tai bisneksen neuvonantajana, mutta ajatusten ja asioiden hämmentäjänä kyllä.

Ikään kuin rohkaisuryyppynä minulla toimi Insanon järjestämä ideapiiri, johon osallistuin ennen joulua. Sielläkin osallistujat edustivat keskenään erilaisia ammatteja, eivätkä liiketoimet kohdanneet millään muotoa. Kuitenkin kun aiheita sekoiteltiin, viilattiin, paisuteltiin, koristeltiin ja karsittiin innostuneessa ilmapiirissä, jokaisen antama omaleimainen mauste oli tärkeä. Ainutlaatuinen ja erilainen.

Samantapaisella kaavalla toimi tämän asiakkaan ja minun yhteinen tarina, jossa siis vaihdettiin tietoa ja käyntikortteja suudelmien sijasta.

No totta puhuen, hän vielä kirjoitti muutaman ravintolan nimen, jotka välitin eteenpäin suosituksia kysyneelle matkustajalle, ja minä lainasin hänelle matkaopaskirjaani luettavaksi.

Sitten minun oli taas aika keskittyä perustehtäviin ja valmistella toista tarjoilua. Kollega oli seurannut toimiani ja sanoi hymyssä suin: ”Aloit sitten minglata oikein tosissas!” Se kuulosti huvittavalta. Kuvittelin lennon tapahtumia.  uunihansikas ja teekannu käsissä kuvattuna sanoilla: ”Olin minglaamassa, puffaamassa, lobbaamassa ja boostamassa asiakasmiitingissä.” Aika trendikästä, mutta ei istu kovin hyvin brändiini.

Nämä positiiviset tapahtumat olivat minulle kuin arvokas helminauha. Kiedoin ne silkkiin ja samettiin syvälle sydämeeni ja uskoin taas vahvasti hyvän kierrättämiseen. 

Ihan pettämättömäksi aseeksi helminauhani ei kutienkaan ole osoittautunut. Yritin ulkomailla kielitaidon ulottumattomissa saada taksia. Ensimmäiselle näytin hotellin korttia etuikkunasta. Hän sulki ikkunan ja porhalsi pois. Seuraavan taksin tullessa avasin etuoven ja näytin hotellin korttia ja karttaa. Hän vetäisi rivakasti oven kiinni ja antoi kaasujalan puhua loput.

Kolmannen tullessa paikalle syöksyin takapenkille, vedin itse oven kiinni ja vasta sitten annoin kortin ja kartan. Kuski kaiveli kielellään hampaanvälejään ja käänteli korttia. Sitten karttaa. Minusta vaikutti, ettei hän nähnyt kunnolla, joten työnnyin etupenkkien väliin ja asetin lukulasini hänen päähänsä ja osoitin hotellin sijaintipakkaa. Nyökytin samalla vimmatusti ja hymyilin koko naamalla. Kuvittelin luovani taas hyvän asiakaskohtaamisen. 

Sitten sanoin brmm brmmm ja viitoin eteenpäin. Hän jatkoi hampaiden puhdistusta, mutta käytti kaasujalkaakin samalla. Nojauduin pois etupenkkien välistä. Äh, työnnyin takaisin poistaakseni lukulasini hänen päästään.  Jokaisessa risteyksessä hän kääntyi katsomaan minua ja minä osoittelin kuningatarmaisesti oikeaa ja vasenta. Ja hymyilin. Kaikella hyvällä. 

Yhdessä risteyksessä kuski sitten osoitteli ovea. Hymyilin ja sanoin, ettei vielä oltu hotellilla. Toistin lauseen suomeksi. Siinä samassa kuski oli jo kurottautunut aukaisemaan takaoven. Viuuuuh, lensi kassini jalkakäytävälle. Sitten lensin minä helminauhoineni ja lopuksi omahyväisyyteni. Poistumisjärjestys saattoi olla toinenkin. Mutta varmaa on, että asiakaskohtaaminen oli ohi.

Siis trendit, brändit ja termit päivittyvät ja taksejakin tulee ja menee, mutta helminauhani on ja pysyy.