Hyväntekeväisyysjuoksu kiitotiellä

Upea kesäilta, edessä vapaana ilta-auringossa kylpevä juuri päällystetty kiitotie ja nelisenkymmentä juoksijaa. Niistä syntyi Finnairin ja Finavian yhteinen hyväntekeväisyystapahtuma kiitotiejuoksu.

Juoksijoiden tehtävänä oli juosta Cooperin testi, eli juosta kolmen kilometrin mittaista kiitorataa niin pitkälle kuin ehtivät 12 minuutissa. Finnair lupasi lahjoittaa jokaisesta juostusta metristä yhden Finnair Plus -pisteen hyväntekeväisyyteen, ja ajatus sai juoksijat pistämään töppöstä toisen eteen.

Juoksijoiden keskiarvomatkaksi tuli 2700 metriä, ja pisimmälle pinkaisi Finnairin lentäjä Antti Röysky 3250 metrin tuloksella. Nopeimpien juoksijoiden piti siis kääntyä jopa takaisin, kun kiitotieltä loppui pituus kesken!

35 juoksijasta 11 sai tulokseksi yli 3000 metriä. Tulos selittynee sillä, että mukana oli Finnairin kovakuntoisia lentäjiä, Finavian henkilöstöä sekä mm viittomakielinen rap-artisti Signmark. Signmarkin tulos jäi jalkavaivan vuoksi piirun verran 3000 metristä ollen kuitenkin erinomainen 2920 metriä.

Metrejä, eli lahjoitettavia Finnair Plus -pisteitä kertyi yhteensä 94772. Lopullisen lahjoituskohteen saavat päättää ensi viikolla (9.7.) Finnairin Facebook-fanit. Tervetuloa tykkäilemään ja päättämään yhdessä hyväntekeväisyyskohteesta!

2 Vastaukset “Hyväntekeväisyysjuoksu kiitotiellä”

  1. rhk kommentoi :

    ”Signmarkin tulos jäi jalkavaivan vuoksi piirun verran 300 metristä ollen kuitenkin erinomainen 3920 metriä.”

    Hä?

    Vastaa
  2. Finnair kommentoi :

    Hahah, eihän tuossa tosiaan ollut mitään järkeä. Korjasin tekstin. Signmark siis juoksi 2920 metriä. Kiitos huomiosta! /Aku Finnairilta

    Vastaa

Jätä vastaus

Kommentti