Suomalainen snowhow – Lumiosaamista Pohjolasta

Jos lentotoimintaa haluaa harjoittaa Suomessa on osattava ainakin yksi asia – talvilentotoiminta. Finnair on aina ollut talvilentotoiminnan edelläkävijä. Jo ensimmäisinä vuosina toimittiin meren jäältä suksin varustelluilla lentokoneilla, kuten vuodelta 1928 olevassa kuvassa näkyy. Siinä Suomen ensimmäinen liikennelentäjä Gunnar Lihr esittelee Aeron (sittemmin Finnair) perustajalle ja ensimmäiselle pääjohtajalle Bruno Lucanderille (oik.) kehittämäänsä hiilikeitintä, jolla nerokkaalla tavalla [...]

Prode… drose… proseduureja koteihin

Mitä me lentotyötä tekevät voimme tuoda lastemme elämään? Silitä aina univormu, muista aurinkolasit ja pysy kaukana linnuista?

Perämiehestä kippariksi − kisällistä mestariksi

Finnair rekrytoi uudet lentäjänsä samalla tavoin kun useimmat muutkin lentoyhtiöt. Kahdesta kolmeen vuoteen kestävän opistotasoisen ammattilentäjien koulutuksen hyväksytysti läpäisseet henkilöt voivat hakea muutamia viikkoja kestäville Finnairin perämies- ja tyyppikursseille. Nämä yhtiön kurssit suoritettuaan oppilaat siirtyvät perämiehiksi johonkin yhtiön liikennelentokoneista.

Joulupukin lentolupakirja

Ennen kuin joulupukki voi jälleen lähteä ilmailemaan, täytyy hänenkin täyttää lentäjän minimivaatimukset. Vuosittainen lääkärintarkastus suoritetaan hyvissä ajoin jo syksyllä. Näkötestissä määräys lukulaseista uudistetaan. Kuulotesti sujuu helposti, koska työpaikkamelua ei Korvatunturilla juurikaan ole – mitä nyt tonttujen aherruksesta hieman. Vanhalla ukolla on EKG kunnossa, vaikka ikää on yli sallitun 65 vuoden ja painoindeksi on karannut reilusti [...]

Riittääkö yksi lentäjä?

Nykyohjaamosta löydät vähintään kaksi alansa huipputekijää, joiden kyydissä voit olla huolettomin mielin. Edes yhden lentäjän täydellinen toimintakyvyn menetys lennon aikana ei vaaranna turvallisuutta vaan kone tuodaan aina onnistuneeseen laskuun.

Salamaniskut lentokoneeseen

Salama iskee lentokoneeseen yleensä koneen nokkaan tai siiven kärkeen. Tyypillinen osumakohta on esimerkiksi ohjaamon ikkunan reunus. Lentokoneen alumiininen runko johtaa hyvin sähköä ja toimii kuten Faradayn häkki

Lentäjäkin saa erehtyä

Lentämisen turvallisuusajattelu perustuu inhimillisen virheen hyväksymiseen – vaikka parhaamme yritämme, niin aina joskus erehdymme. Olet varmasti pienenä leikkinyt rikkinäistä puhelinta, jossa viesti muuttuu, kun sitä ringissä kerrotaan eteenpäin. Samoin lentäjä saattaa kuulla lennonjohtajan selvityksen eri tavalla kuin oli tarkoitus. Järjestelmään ja toimintatapoihin on kuitenkin rakennettu suojauksia, jotta tällainen yksittäinen virhe ei pääse laajenemaan onnettomuudeksi.

Muutamia syitä miksi liikennelentokoneita ei ole varusteltu heittoistuimin

Minulta on kysytty muutaman kerran heittoistuimista liikennelentokoneessa, ja ajattelinkin blogata aiheesta, joka näyttää joitain lukijoistamme kiinnostavan.

Lennon suunnittelu hetki hetkeltä, osa 2/2

Blogini ensimmäisessä osassa keskityin siihen, mitä tapahtuu ennen kuin kapteeni astuu koneeseen. Tällä kertaa päästään käsiksi lentokoneesta käsin tapahtuvaan lennon valmisteluun.

Lennon suunnittelu hetki hetkeltä, osa 1/2

Blogini ensimmäisessä osassa keskityn siihen, mitä tapahtuu ennen kuin kapteeni astuu koneeseen. Myöhemmässä jatko-osassa päästään käsiksi lentokoneesta käsin tapahtuvaan lennon valmisteluun.