
Ympäristöjohtaja Kati Ihamäki
Tieni Finnairissa on vienyt lähtöselvitysvirkailijasta ulkomaiden maapalveluiden kautta oneworld-yhteistyöhön ja edelleen ympäristöjohtajaksi. Olen lisäksi opiskellut kaupallista alaa sekä ympäristöjohtamista Jyväskylän yliopistossa.
Ympäristöasiat ovat tärkeitä niin koko ihmiskunnalle kuin lentoyhtiölle. Itselleni haastavinta on ollut keskustelun tunneperäisyys faktojen sijaan. Ympäristökysymyksiä ei tulisi nostaa erilleen kestävän kehityksen yhteydestä, johon kuuluvat myös taloudellinen sekä sosiaalinen kehitys. Lentoliikenteellä ja turismilla on vaikutusta kaikkiin näihin.
Globaali talous tarvitsee ihmisten ja tavaroiden vapaata liikkuvuutta. Ihmisillä on myös luontainen tarve matkustaa ja kokea maailmaa kodin ulkopuolella. Lentoliikenne vastaa osaltaan näihin haasteisiin. Jatkossa olisikin keskusteltava liikenteen järkeistämisestä ja eri kuljetus- ja liikennemuotojen yhdistämisestä.
Kuluttajat ja yritykset voivat tehdä valintoja lentomatkustuksen suhteen. Mikäli valitsee lentoyhtiön joka lentää suoraan kohteeseen, nuorella kalustolla ja välttää ruuhkaisia lentokenttiä, pystyy säästämään jopa 30 prosenttia polttoainetta ja saman verran päästöjä.
Ainoa kysymys ei tulisi olla ”lentääkö vaiko ei?” Vaan lähinnä miten ja minne!
Internet-sivuiltamme löytyy runsaasti tietoa Finnairin ympäristöasioista ja yhteiskuntavastuusta.
Kati Ihamäki
Ympäristöjohtaja
