
Kaikki blogini löytyvät täältä
Vastaan moottori- ja laitehuoltopalveluista Finnairin Tekniikassa. Huollamme ja korjaamme lentokoneiden moottoreita, laskutelineitä ja monenlaisia lentokonelaitteita, kuten tietokoneita, generaattoreita, hydrauliikkalaitteita, pyöriä ja jarruja. Lentokone on maailman turvallisin ja luotettavin menopeli, koska oikeastaan kaikkia kriittisiä järjestelmiä on vähintään kaksi, usein jopa kolme. Näistä jokaisen on oltava moitteettomassa kunnossa. Olemme 1600 kollegani kanssa vastaamassa tästä, Finnairin lisäksi lukuisille muille lentoyhtiöille maailmalla.
Tullessani Finnairin Tekniikkaan töihin vuoden 2003 alussa minulla oli vahva mielikuva ja näkemys Finnairista, kuten useimmilla suomalaisilla. Nuo mielikuvat ovat työtehtävien kautta muuttuneet konkreettisiksi tekemisiksi ja tavoitteiksi. Yksi lentämisen kivijalka, laadukas ja turvallinen huoltotoiminta on ennen muuta määrätietoista työtä ja oikeanlaista nöyryyttä uusien asioiden edessä.
Ensimmäiset vuodet työskentelin Tekniikan myynnissä. Myynti oli näköalapaikka siihen ulkoiseen maailmaan, joka väistämättä vaikuttaa myös sisäisesti. Markkinavoimat jalostuivat ihmisiksi, kasvoiksi ja sanoiksi. Siitä näkökulmasta kustannustehokkuuden vaatimukset tuntuvat aivan yhtä luontevilta, kuin millä muulla tahansa toimialalla. Finnairin tekniikalle se tarkoittaa sitä, että laatu on kohdallaan ja asiat tehdään kerralla oikein.
Myyntitehtäviä seurannut parin vuoden jakso lentokonekorjaamon vetäjänä vahvisti käsitystäni siitä, että näinkin tekninen ala nojautuu vahvasti luottamukseen ja ihmisten väliseen vuorovaikutukseen. Yhteinen ymmärrys on helpompi saavuttaa, kun lähtötiedot ovat osapuolilla mahdollisimman yhtenäiset. Olen edelleen joka päivä ylpeä siitä vaikuttavasta määrästä tietoja ja taitoja, joita meiltä löytyy näiden monimutkaisten teknisten laitteiden, lentokoneiden, pitämiseksi moitteettomassa kunnossa.
Blogini avulla haluan tarjota myös matkustajillemme näkymän lentokoneen ikkunasta huoltohallien sisälle asti ja samalla huoltotoimintaa ympäröivään kiehtovaan liiketoimintamaailmaan.
Vesa Paukkeri
