Koneelle saavuttaessa käymme ensimmäiseksi tervehtimässä matkustamo-henkilökuntaa.  Matkustajien ottaminen koneeseen on käynnistymässä. Porttivirkailija varmistaa meiltä, että tankkaus on suoritettu, jotta matkustajat voivat saapua koneeseen. Printterillä odottaa tuloste: meille aiottu slotti on aikataulussa – sää on pysynyt Lontoossa hyvänä.

Perämies laittaa keltaiset huomioliivit päällensä ja kaappaa taskulampun lähtiessään avustamaan koneen ulkopuolista tarkastusta. Minä katson, että laskutelineiden turvapinnat on tuotu ohjaamoon ja istun ohjaamossa vasemmalla puolelle. Tarkastan, että koneen tekninen lokikirja on asianmukaisessa kunnossa, käynnistän ohjaamon tietokoneen, laitan kolme laser-tekniikkaan perustuvaa asento- ja lentotietoa antavaa järjestelmää oikenemaan sekä alan päivityksen tarkistamisen jälkeen imuroida eetteristä lentosuunnitelmaamme.

Aloitamme flow:n. Flow:ksi kutsutaan ulkoa muistettavaa pikaista tarkistusta ohjaamon nappuloiden oikean asennon varmistuksessa. Väärässä asennossa olevat kytkimet suorastaan ”hyppäävät silmille” valoindikointien ansiosta. Pääperiaatteena on sammuttaa kaikki valkoiset valot.

Kattopaneelissa sijaitseva ohjaamon äänitallenne on päällä kuin myös maanläheisyyden tunnistava laite EGPWS (Enhanched Ground Proximity Warning System), hätäsähköjärjestelmä normaali, evakuointikytkimet normaalit, lennonohjausjärjestelmän tietokoneet päällä, ulko- ja sisävalot ok, paineistus ok, ilmastointi ok, sähköjärjestelmä ok, polttoainepumput päälle, hydraulijärjestelmä ok, moottorien palovaroitusjärjestelmien testaus, tekniikan käyttöpaneeli ok.

Säädän kaiuttimet, valitsen oikeat ilmanpaine-asetukset ja tarkistan autopilotin kytkimet. Kytken näyttöpäätteet päälle, tarkistan varamittarit ja varmistan, että kello ja happinaamari ovat ok. Seuraavaksi siirryn keskikonsoliin, ja tarkistan vielä kaikkien kytkimien, radioiden ja tutkien olevan kunnossa. Flow:ni odottanut perämies ilmoittaa koneen olevan ulkoisesti kunnossa ja siipien olevan edelleen puhtaat huurteesta. Hän aloittaa oman flow:nsa kun minä modifioin eetteristä ladattua FMGC:n (ohjaamon Flight Management & Guidance Computer) tietoja.

Tietojärjestelmiin asetetaan lennonnumero, varakenttä, cost index ja suunniteltu matkalentokorkeus. Navigoinnin aloituspiste varmistetaan monilla tavoin. Satelliittinavigointitieto on jo päivittänyt koneen paikan automaattisesti, mutta varmistamme vielä FMGC:n olettaman paikan koordinaatit matkustajasiltojen tyvestä löytyvällä referenssitiedolla ja että inertianavigointijärjestelmä on oiennut. Sitten aloitan varsinaisen lentoreitin modifioinnin.

Perämies on ottanut kentän ATIS-tiedot (Automatic Terminal Information System), josta saan lataukseen tarvittavan tiedon lentoonlähtöön käytettävästä kiitotiestä. Tietokoneen kartoista löydän oletusarvot lähtöreitistä, alkunousukorkeudesta sekä Lontoon oletetusta kiitotiestä ja lähestymismenetelmästä. Perämies tarkistaa ladattua lentoreittiä kun minä hyväksyn imuroidut tuulet nousuun, matkalennolle ja lähestymiseen. Valitsen halutut radiomajakat ja lataan varasuunnitelman – paluun takaisin Helsinkiin moottorihäiriön tai vastaavan tilanteen varalle. Käymme yhdessä läpi FMGC:lle ladatut asiat, kertaamme ulkoa muistettavat normaali- ja hätätoimenpiteet, turvalliset käytettävät korkeudet hätätilanteessa sekä brieffaan miten lentoonlähtö aiotaan tänään suorittaa.

Pyydämme lennonjohdolta selvityksen reitillemme. Vastaus kuuluu: ”Finnair 831, clearance to London Heathrow, 22R, follow Runen 2A, QNH 1028, squaking 2231.” Perämies lukee selvityksen takaisin. Varmistamme, että FMGC:een on ladattu kiitotie 22R ja lähtöreitti Runen 2A. Varmistamme, että kaikissa kolmessa korkeusmittarissa on merenpinnan ilmanpaineeksi asetettu 1028 mbar. Perämies asettaa toisiotutkakoodiksemme 2231.

Tällä välin printteri on raksuttanut meille jo lopullisen kuormauskirjan. Luen printistä perämiehelle painopisteen ja painon ilman polttoainetta. Varmistamme, tankeissa olevan 11 tonnia polttoainetta. Kaksi matkustajaa on näköjään vähemmän kuin oli suunniteltu – 139. Lienevätkö nukkuneet pommiin? Perämies näyttää painolaskelmien pitävän yhtä koneen järjestelmien kanssa. Luen kuormauskirjasta painopisteen polttoaineen kanssa, jonka avulla perämies määrittää trimmin asennon lentoonlähtöä varten. Tarkastamme tietokoneen arvion polttoainekulutuksesta vertaamalla arvoja dispatchin laskelmiin. Kaikki täsmää. Tässä välissä matkustamon esimies soittaa sisäpuhelimella: ”Cabin secured”. Kaikki on siis matkustamon puolella hyvin.

Perämies laskee käytettävän moottorien työntövoiman ja lentoonlähdössä käytettävät nopeudet tietokoneellaan. Lähtöarvoina tuuli, lämpötila ja ilmanpaine sekä kuiva kiitotie 22R esteineen antavat suoritusarvo-ohjelmalla lentoonlähtöä varten laippa-asetuksen 3 ja työntövoimaksi pienennetyn työntövoiman, joka vastaisi täyttä työntövoimaa 56 asteen lämpötilassa. Ratkaisunopeudeksi V1 tulee 144 solmua (nopeus, jonka jälkeen jatkamme lentoonlähtöä vaikka toinen moottori sammuisikin). Nokan nosto aloitetaan nopeudella VR, joka tänään on sama kuin V1 – 144 kt. Pienin turvallinen nopeus lentoonlähdön jälkeen V2 on 147 solmua. Syötän arvot FMGC:een.

Kuittaan kuormakirjan ”tekstiviestillä” Prahaan. Viimeinenkin rahtiruuman luukku on suljettu ja koneen nokalle on ilmestynyt työntötraktori. Lähettäjä ottaa yhteyden sisäisellä puhelimella: ”Kaikki luukut ovat kiinni, lähtötarkastelu tehty, kone on valmiina työntöön”. Perämies tarkistaa radiopaneelilta oikean jakson vielä kertaalleen ja painaa tangenttia: ”Helsinki Ground, good morning, Finnair 831, gate 34, requesting start up and push back”.

Jussi Ekman

Lokakuussa ideaa hämmennettiin ja maustettiin sanalla ”ehkä”.

Marraskuussa soppa oli valmis. Jouluvaloja alkoi näkyä kaupunkikuvassa ja ”ehkä” muuttui sanaksi ”ei” ensimmäisten joululaulujen soidessa.

Joulukuun alussa lapset järjestivät kotona jouluelokuvaputken. Haaveellisessa hiljaisuudessa he nauttivat muun muassa ”Yksin Kotona” elokuvan tunnelmista. Täydellistä näkymää: valoja, koristeltu kuusi, punaista, vihreää, kultaa, hopeaa ja lumikin satoi elokuvassa juuri oikealla tavalla. Jos heistä olisi kuulunut ääntä, se olisi ollut AAH!

Minusta kuului HUOH. Ja kertauksena vielä HUOH! Ja täysillä mentiin taas kohti perinteistä jouluamme: vuosien varrella kehittyneitä meidän perheen perinteitä.

Lahjoja ostetaan vain muutama – kunnes näen lentokentillä ja koneessa kuinka ihmiset kulkevat kauniisti paketoitujen pakettien kanssa. Itsevarmasta askelluksesta ja kassien iloisesta heilunnasta päättelen, että he ovat tehneet hyviä ostoksia, ja kaapissa lojuvat omat valintani tuntuvat mitättömiltä. Päätän ostaa muutaman lahjan lisää. Tämä on ihan jo perinteeksi muodostunut käytäntö.

Valmistelut etenevät ja tunnelma tiivistyy. Aatonaattona koristellaan kuusi ja paistetaan kinkku. Perinteiden merkeissä harmitellaan, ettemme ole ostaneet kuuseen uusia valoja. Näyttävyys nimittäin kärsii, kun toimimaton kolmasosa valosarjasta, piilotetaan seinän puolelle. Toisaalta lasten askartelemia koristeita on karttunut sen verran, ettei valosarjan toimivakaan osa oikein pääse oikeuksiinsa.

Kinkun tuoksu täyttää huoneiston. Se on joulun tuoksu, jota muovikuusesta ei tule. Kuusesta taas ei tule ongelmajätettä, jollaiseksi kinkusta tirissyt rasva on meille muodostunut. Mihin se laitetaan? Putkiston tukkeutumisen pelossa isä suorittaa tehtävän. Naapurit uskovat tonttuihin, kun näkevät hänen hiiviskelevän läheiseen metsään, joka suorastaan kukoistaa jokavuotisen rasvauksen jäljiltä.

Laulamme muutaman joululaulun. Ainakin Juicen ”Sika”. Eikä vain siksi, että se sopii parhaiten äänialoillemme, vaan koska aattona emme sitä voi laulaa, sillä se on laulu, joka saa siskontytön itkemään. Aatonaatto päättyy kinasteluun lautapelin säännöistä. Klassikko. Sekä kina, että lautapeli.

Aatto on vilskettä ja vipinää, ja täynnä perheemme perinteitä tunnelmaa myöden. Jännite säilyy iltaan asti. Joskus kinastellaan enemmän, joskus vähemmän. Syödään enemmän. Syödään liikaa. Valitellaan, että on syöty liikaa. Ollaan iloisia ja yllättyneitä saadessamme joka vuosi lahjaksi uuden pyjaman. Missään vaiheessa aattoa lapset eivät istu rivissä sohvalla rusetti päässä punaisissa samettimekoissa. Se johtuu siitä, että kaksi heistä on poikia. He eivät myöskään seiso pituusjärjestyksessä laulamassa pukille, koska kaksi vanhinta on jo täysi-ikäistä. Lapsia enää vain meille ja toivottavasti pysyvät lapsellisina aina. Lapsellisuus on meillä sekä perinnöllisyyttä että perinne.

Tapaninpäivänä riisun kuusen. Laitan ne rikkinäiset valot varmuuden vuoksi säilöön. Arki on tervetullut. Radiossa lauletaan: ”Oi jospa ihmisellä ois joulu ainainen”. Realisti sisälläni huutaa, että eihän siitä mitään tulisi. Romantikko sisälläni herää ja esittää toiveen: ”Oi jospa ihmisellä ois lapsen mieli ja hyvä tahto arkenakin ainainen”.

Ihan perinteisesti toivotan kaikille HYVÄÄ JOULUA!

Helena Kaartinen